keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuuletko mitä tuuli tuivertaa ?

Paratiisilinnutar on päättänyt testailla elämän ihmettelemistä myös lyhyiden videoiden kera. Tänään menin metsään kuuntelemaan mitä aika kovastikkin tuivertava tuuli kertoili. Aikamoisen tasaista oli turinointi, ehkä vähän tammikuun tapahtumia ja helmikuun tulevista hetkistä sanaili. Nyt kokeilen teille siitä myös pienen videopätkän julkaista.







maanantai 16. tammikuuta 2017

Jääparatiisi


Neljä kiehtovaa elementtiä : vesi, tuli, maa ja ilma ovat hallitsemattomia. Jokaista elementtiä voi kutsua elämämme taiteilijoiksi. Jää on kiehtonut minua jo vuosien ajan. Olen valokuvannut sen luomia taideteoksia usein.


JÄÄPARATIISI

Jääparatiisi on tehty kimalluksesta ja valon pisaroista

Hauraan kauniit siipiäiset ovat laskeutuneet jäälle
yöksi levähtämään

On uusi aamu ja auringon säteet herättävät heidät pian

Siipiäisparvi nousee ilmaan ja tanssii taivaalla jäävalssia







lauantai 14. tammikuuta 2017

Terälehtiä



Pehmeät terälehdet tasoittavat arjen säröjä

Terälehdet kuiskaavat hiljentymään

Ei ole kiire mihinkään

On aikaa laskea luonnon luomia kauniita lehtikerroksia

Katsella asioita uusin silmin

Ihmeellisiä ihanuuksia on kaikkialla




tiistai 10. tammikuuta 2017

Paratiisilinnutar liitelee katselemaan elämän ihmeitä









Paratiisilinnutar syntyi vuoden 2015 lopulla taiteilija Lena Kosken pitämällä Serigrafia-kurssilla.

Perhottarella oli ollut luovuus kadoksissa jo pidemmän aikaa. Lena kannusti Perhotarta osallistumaan Serigrafia-kurssille, ja sen myötä Paratiisilinnutar syntyi. Perhotar luonnosteli kotonaan monenlaisia ns. tavallisia aiheita: maisemia, kukkia ja puita. Ne kaikki tuntuivat liian pliisuilta. Yhtäkkiä valkoiselle paperille syntyi mustalla paksulla tussilla piirretyt, selkeälinjaiset Paradise Birdsit: Paratiisilinnutar ja Paratiisikuningas. Perhotar näytti tuotoksiaan kurssilla, ja oli itsestään selvää, että linnut oli painettava yhdessä korttipohjiin.

Paratiisilinnuttaren nokasta tuli säröinen, mutta Perhotar totesi, että sitä ei lähdetä korjailemaan. Se kertoo Paratiisilinnuttaren luonteesta ja tekee sitä persoonallisen , itsensä näköisen. Perhotar lähettää nyt Paratiisilinnuttaren lentelemään elämän ilojen ja ihmeiden keskelle.